Palvelumme
Tutustu palveluihimme tarkemmin
|
Sosiaalipedagoginen Hevostoiminta |
|
Tallitoiminta toteutetaan sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ajattelumallin kautta, joka perustuu toiminnallisuuteen, yhteisöllisyyteen ja elämyksellisyyteen.
Tiina Kuosmanen on suorittanut vuonna 2004, Kuopion yliopiston ammatillisen täydennyskoulutuksen (15 ov) Sosiaalipedagoginen hevostoiminta syrjäytymisen ehkäisyssä ja sosiaalisessa kuntoutuksessa. Erilaisten tallitoimintojen avulla lapsia ja nuoria ohjataan itse oivaltamaan asioita ja näkemään mahdollisuuksia, joihin heillä on mahdollisuus vaikuttaa. Näin opitut asiat siirtyvät myös muihin elämän osa-alueisiin ja vaikeiden asioiden käsittelyyn. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on lasten ja nuorten sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemista, joka tapahtuu talliympäristössä.
Tärkeää on vuorovaikutus. Tallitoiminnot suoritetaan aina yhdessä aikuisen kanssa, jolloin aikuinen ja lapsi yhdessä tekevät havaintoja ja toiminta on turvallista. Perhekodilla on talliympäristössä apuna hevosia, poneja, vuohia, kanoja ja kissoja sekä perheen koirat. Erilaisten eläinten avulla opetellaan sanatonta viestintää, tunteiden tulkintaa ja harjaannutetaan omia motorisia taitoja ja tuntemuksia sekä vastuuntuntoa.
|
|
|
|